Skip to main content

Rummun taikaa

Kirjoittanut Purppura puu

 

Shamaani rumpu, Äiti maan sydämen syke. Itsestämme kumpuavaa totuudellista sielun sykettä. Sitä mitä me ensimmäisenä koemme hengittäessämme ilmaa, tullessamme kokemaan maallista elämää. Kautta aikojen rummun ääntä ollaan käytetty avaamaan sydämen taajuutta, lähdettäessä taisteluun, luomaan lujuutta ja totuudellista voimaa. Juhliessa elämää rumpua ollaan soitettu ja kiitetty Äiti maan voimasta ja maadoituksesta. Otettu mukaan tuomaan viestejä henkimaailmasta, oppia ja parannusta sairauden edessä. 

Herättämällä sisällä oleva Shamaani Jumalatar. Oma voima, jonka olemme joskus niin unohtaneet tämän hetkisessä maailmassa. Peilimme on kääntynyt ulospäin, kohti maailmaa, jossa eletään voimakkaasti pelon kautta. Opittu elämään niinkuin suuret massat tällä hetkellä elävät. Pelosta. Pelon vastakohta on rakkaus. Siitä taajuudesta, josta me alkujaan tulemme. Olemme eksyneet omasta olemuksestamme. Nyt on aika ottaa oma voimamme takaisin. Suurena lahjana Äiti Maalta ja Taivaan Isältämme. Kuulla oman äänensä. Sielun sykkeen.